Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Ensi viikon tiistaina allekirjoittaneen voi bongata seuraavasta tilaisuudesta:

FT Hannele Klemettilä Turun yliopistolta esitelmöi otsikolla:

“Meren antimet keskiajan keittiössä – ruokakulttuurinen katsaus.”

Tilaisuuden järjestää Keskiajan tutkimuksen seura Glossa ry ja se on avoin kaikille kiinnostuneille. Osoite: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki.

Luento alkaa klo 18.15.

Edelleen käsityötunnelmissa

Viime viikonloppuna olin pitkästä aikaa tapahtumassa viettämässä rentoa aikaa ystävien kesken. Järjestäjille kuuluu suuri kiitos, maha tuli täytettyä maukkaalla ruualla ja mieli virkistyi pimeästä vuodenajasta huolimatta.

Samalla testasin uudenuutukaiset vaatteni tositoimissa. Kotona olin toki koeponnistanut niitä, mutta laboratorio-olosuhteissa tehty lyhytaikainen testi ei tietenkään kerro kaikkea. Kuten esimerkiksi sitä, että kun olin laittanut takkiin hakaset ja takin kiinni, hihat eivät istuneetkaan niin kuin olin ajatellut. Vaikka ne tarkastettiin ulkoa ja sisältä.

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Coif, vaikka se hieman hiippamaiselta näyttääkin, istui kuin valettu ja pysyi päässä koko päivän kuin liimattuna.

Hihoja pitää kaventaa ja nostaa ylemmäs, ja samalla kainaloaukkoja justeerata hieman suuremmiksi. Lisäksi tarvitaan muutama metri mustaa iskunyöriä koristeiksi.

Saa nähdä maltanko säätää hihat valmiiksi ennen seuraavaan projektiin ryhtymistä. Rapakon takaa tilatut ruokoluut nimittäin saapuivat männäviikolla.

Hyvää uutta vuotta!

Taas vaihtui vuosi ja pitää opetella kirjoittamaan ysi kasin sijaan. Keskiajan ruokakulttuuri jäi ikävän vähäiselle huomiolle joulunpyhien ja uudenvuoden aikana (joulupöydän perinteisiin tuli sitten perehdyttyä senkin edestä…), asia, joka kaipaa korjausta pikimmiten.

Käsitöitä sen sijaan innostuin tekemään aivan uudella innolla. Valmiina on tällä hetkellä kaksi coiffia, suurin piirtein näiden ohjeiden mukaan tehtynä. En tehnyt alareunaan nauhakujaa, vaan J:n opastuksella ja säilyneiden coiffien mukaan lenkit joista nyöri menee läpi. Molemmat tulevat mukaani Sydäntalven juhlaan, niitä saa hypistellä jos haluaa.

Muita blogeja häpeämättä mukaillen, tässä on ensi vuoden aikana tehtävät käsityöt. Noin niin kuin uuden vuoden lupauksena itselleni :)

- Uuden punaisen takin valmiiksi tekeminen. Siitä ei oikeasti puutu kuin helman kääntäminen, hakasten ja koukkujen kiinnittäminen ja koristelu. Hihat kaipaavat säätöä, mutta ovat kuitenkin ihan käyttökunnossa.

- Uusi paita. Tai itse asiassa kaksi uutta paitaa, leiriä varten. Toiseen hieman pompöösimpi kaulus, toiseen käy vaatimattomampi.

- Handelsgilletistä (R.I.P.) tilattujen kankaiden saattaminen vaatemuotoon. Tässä ja tässä ovat inspiraation lähteet. Lisäksi löysin tänään alennusmyynnistä parin metrin palan ruskeanpunaista villaa, josta tulee näppärästi hame.

- Vanhojen vaatteiden uudelleenmuokkaus. Vanha mekko meni puoliksi ja siitä saatu samettihame pitää viimeistellä, ja 1490-luvun saksalainen valmistumistaan edelleen odottava mekko saa hypätä seuraavalle vuosisadalle ja muuttua pitkäksi takiksi.

- Pair of bodies, tai korsetti. Ruoko luita varten on tilattu (ja toivottavasti tulee pian), kankaat pitää vielä hankkia. Sen jälkeen pitääkin sitten hankkia metritolkulla samettia ja silkkiä ja tehdä vuosien jälkeen hieman hienompi vaatekerta.

Ruokapuolella haluaisin kokeilla erilaisia tapoja saada ruoka säilymään. Kuivaus, suolaus ja jatkojalostus eri muodoissaan ovat jääneet luvattoman vähälle huomiolle.

Vuoden lopussa saa sitten nähdä kuinka paljon näistä tuli tehtyä ;)

Hopsan!

Niin se vaan oikea elämä ™ vei harrastukselle varatun ajan. Alkuperäinen suunnitelma oli kirjata tänne Homobonuksen pitoihin valmistautuminen askel askeleelta, arvioida reseptejä ja vielä lopuksi kertoa miten itse tapahtuma sujui. Kävikin niin, että yhtäkkiä huomasinkin olevani valmistumassa koulusta ja parin vuoden ajan vitkutellen tehty opinnäytetyö piti rykäistä kasaan ennätyajassa. Nyt se on tehty, esitetty ja hyväksytty, ja jollei opintotoimistosta soiteta ja sanota, että olen unohtanut suorittaa volapyykin pakollisen alkeiskurssin, niin 19.12. alkaen minua voi tituleerata restonomi Hietaseksi.

No, Homobonus tulee uudelleen, otetaan uusiksi silloin.

Noin niin kuin muuten keskiaikarintamalla vallitsee suuri käsityövimma. Vaatevarasto on menossa uusiksi ihan urakalla. Paita pitää tehdä, tai ainakin kolme, että saan joka mallia kaulusta, ja myssyjä, takkeja, alus- ja päällyshameita ja hihoja sekä essuja, partlet-kokoelmaa unohtamatta saa väkertää niin, että joudun kohta ostamaan isomman asunnon. Ja vanha koneella tehty korsetti ei enää pelitä. Uusi on tehtävä käsin. Piste.

Paratiisin murusia ei siis ole kuopattu tai unohdettu internetin syvyyksiin. Parin sivuloikan jälkeen voi taas ainakin hetkisen ajan keskittyä elämän olennaisiin hyvinvointikeinoihin, käsitöihin ja kokkaukseen.

Nyt se sitten taas alkaa, pitoihin valmistautuminen. Tai onhan se jo alkanut jo joku aika sitten, mutta ilmoituksen lähdettyä maailmalle voi tännekin tehdä paljastuksia – ei kuitenkaan aivan kaikkea. Yllätyksiä on luvassa, pitopöytään ja sen ympärille.

Teemana on tänä vuonna tuhat ja yksi yötä, ja sen tiimoilta on tullut tutustuttua ihan uuteen maailmaan. Pidot ovat suurpiirteisesti olemassa mielessä, ja kohtapuoliin olisi tarkoitus istahtaa alas ja kirjoittaa suunnitelmat ylös, tarkastaa raaka-aineiden saatavuus, muistella keittiön kapasiteettia ja katsoa mitä reseptejä pitää kokeilla etukäteen.

Seuratkaa Homobonuksen pitojen nettisivuja, muistakaa ilmoittautua ajoissa (viime vuonna tapahtuma täyttyi ennätysvauhtia), ja jos siltä tuntuu, teeman mukaan saa pukeutua.

Vuoden seurapiiritapahtumaa odotellessa.

Sannan parempi markkinaleipä

Glimsin talomuseolla viime viikonloppuna järjestetty keskiaikainen käsityö- ja markkinatapahtuma oli varsin hieno kokemus. Kaksi päivää hyvässä seurassa käsitöitä tehden, mikä sen hienompaa. Sukuakin piipahti paikalla, ja tapahtuman tunnelma tempaisi mukaansa myös viiden kuukauden ikäisen siskonpojan joka hymyili leveästi kaikelle näkemälleen.

Tein matkaevääksi kahdensorttista leipää. Taas kerran reseptit syntyivät niitä tehdessä, mutta vaikka leivälle ihmisen perusravintona asetettiin sosiaalisia ja uskonnollisia merkityksiä, se on perusteiltaan silti melko muuttumaton. Leipä on leipä on leipä.

Markkinaleipä No I

  • Puolisen litraa vettä
  • 1 pss kuivahiivaa (tai puolikas kimpale tuoretta)
  • puoli desiä siirappia
  • puoli ruokalusikkaa suolaa
  • n. 40 g mantelirouhetta
  • n. 40 g hasselpähkinärouhetta
  • 1 1/2 dl ruishiutaleita
  • vehnäjauhoja

Vesi, siirappi, suola, pähkinä- ja mantelirouhe ja ruishiutaleet sekoitetaan keskenään (ja tuore hiiva jos sitä käyttää), ja annetaan hiutaleiden liota 10-15 minuuttia. Lisätään tarpeeksi jauhoja, että taikinasta tulee kimmoisa ja reunoilta irtoava. Kuivahiiva laitetaan jauhojen joukossa taikinaan. Annetaan nousta parisenkymmentä minuuttia, ja leivotaan leiviksi tai sämpylöiksi. Annetaan nousta uudelleen, mutta ei niin kuin minä sen tein kun unohduin katsomaan leffaa ja leivät nousivat ja sitten laskivat… Voidellaan vedellä (tai siiraapivedellä, tai hunajavedellä, tai öljyllä), ja koristellaan tuoreella rosmariinilla. Paistetaan 220 asteessa n. 15-20 minuuttia, leipien koosta riippuen.

Markkinaleipä No II

  • 2 dl maitoa
  • 2 dl vettä (tai tee kokonaan maitoon)
  • 1 pussi kuivahiivaa
  • ripaus anista
  • 2 rkl hunajaa
  • ripaus suolaa
  • vehnäjauhoja
  • 1 omena
  • 1 päärynä
  • siirappia, kanelia, meleguettapippuria (grains of paradise), muita mausteita maun mukaan

Tee taikina kuten yllä, lisää nesteeseen anis, hunaja, jauhot ja hiiva, ja vaivaa taikinaksi. Pilko omena ja päärynä, laita kulhoon ja kaada päälle hieman siirappia. Sekoita varovasti, niin, että kuutiot saavat ohuen kerroksen päälleen. Lisää mausteet ja toista. Kauli kohonnut taikina ohueksi levyksi ja levitä hedelmät sille tasaisesti. Kääri rullalle, ja laita voideltuun vuokaan. Rullan voi myös hyvin paistaa ilman vuokaa. Laita 220-asteiseen uuniin 20-30 minuutiksi. Voitele halutessasi muutaman kerran paiston aikana sokeri- tai hunajavedellä.

Kuvitelkaa alla oleva leipä hieman vähemmän litteäksi ;)

Off topic

Kaappi täynnä vaatteita eikä mitään päällepantavaa. Pitää siis ommella lisää. Tässä opas uuden takin tekoon.

Ensiksi suunnitellaan, piirretään kaava kankaalle ja leikataan se (taustalla näkyvä kirja on Ninya Mikhailin ja Jane Malcolm-Daviesin kirjoittama The Tudor Tailor).

Sama tehdään vuorikankaalle.

Kappaleet ommellaan yhteen, ja saumat huolitellaan.

Vuori ja takki liitetään toisiinsa ja koristellaan. Helppoa kuin heinänteko!

P.S. Kauan odotettu Beer in the Middle Ages and the Renaissance saapui vihdoin. Luvassa on paljon lukemista!

Votte lombarde

Pour faire une votte lombarde: prenés oes frais, fin fromage fondant, gratté ou hachié menu ou par dez quarez, cresme douce et vin, canelle et chucquere; batez tout ensamble; puis ayez bure fres fondu chault, mettez dedens en retournant dilligammet qu’il n’arde.

To make a Votte Lombarde. Get fresh eggs, fine runny cheese, grated or chopped finely or cut into cubes, with fresh cream and wine, cinnamon and sugar; beat everything together. Then get hot melted butter and put this in it, stirring attentively so it doesn’t burn.

Scully, T. 1997. The Vivendier, A Fifteenth-Century French Cookery Manuscript. Prospect Books. Devon. 35.

Eli siinä lauantai-illalle päänvaivaa.

Terence Scullyn kommenteista käy ilmi, että sanaa votte käytetään kuvaamaan munakkaita ja ohukaisia, mutta koska reseptissä käsketään sekoittamaan seosta pannulla, tässä sillä tarkoitetaan ennemmin munakokkelia kuin kiinteää munakasta.

Toinen kummastus on juusto. Tarkoittiko kirjuri tuorejuustoa, jotain homejuuston tyyppistä vai pehmeää juustoa, kuten mozzarellaa? Joka tapauksessa juusto on tarkoitus raastaa tai kuutioida, eli jotain kiinteämpää kuitenkin. Voimakkaan makuista vai mietoa? Mausteina käytetään kanelia ja sokeria, eli onko tarkoitus saada aikaan makea jälkiruoka vai voimakkaamman makuinen joko sellaisenaan syötävä kokkeli tai vaikka lihan lisäke (minun lopputulokseni saattaisi olla villi kokemus riistan kanssa)?

Tästä päästään jouhevasti seuraavaan kysymykseen: minkä kanssa tämä oli tarkoitus syödä? Kirjurin mielestä ilmeisesti kaikki jotka olivat skenessä mukana ja ajan hermolla tiesivät eli sitä ei tarvinnut erikseen enää kirjoittaa, tai sitten hänkään ei tiennyt. Mikä lienee syynä, musteen tai vaivan säästö, jälkipolville on säilynyt vain raaka-aineluettelo.

Oma versio näyttää tältä:

  • 2 munaa
  • n. puoli desiä kermaa
  • 2-3 rkl valkoviiniä
  • 1 tl kanelia
  • 2 tl sokeria
  • n. 100 g vuohenjuustoa

Tee kuin munakokkeli, ainekset hyvin sekaisin, ja pannulle. En paistanut voissa, niin kuin alkuperäinen ohje käskee, sen verran annoin periksi nykyajan vaatimuksille. Käytin pehmeää vuohenjuustoa, sillä sen saa munien kanssa vatkattua tasaiseksi massaksi, eikä se veny syödessä (henkilökohtainen preferenssi ;) ). Lisäksi se antaa voimakkaamman kontrastin makean kanssa.

Tällaista siitä sitten tuli:

Paahdoin pannulla leipäviipaleen ja omenaviipaleita, jotka toivat hapokkuutta annokseen.

  • 1 hapan omena
  • 2 tl hunajaa
  • 2 rkl valkoviiniä

Viipaloi omena, laita kuumalle paistinpannulle hunajan ja valkoviinin kanssa. Paista molemmin puolin muutama hetki, kunnes viipaleet ovat saaneet kauniin värin, mutta ovat edelleen kiinteitä.

MInä melkein veikkaisin, ihan mututuntumalla, että votte lombarde on tarkoitus olla joko lisäkkeenä tai kattauksen makea ruokalaji. Sekin kävi mielessä, että nesteiden ja kananmunien suhteita muuttamalla saisi aikaiseksi eräänlaisen juustomassan joka tarvitsisi vain valuttaa lävikössä / juustomuotissa painon alla ja viipaloida tarjolle. Siihen tarkoitukseen tuorejuusto, jonka saa vatkattua tasaikseksi on omiaan, joku mozzarellan tyyppinen juusto puolestaan tekee votte lombardesta tukevan munakkaan / kokkelin.

Nykyihminen nauttikoon sen vaikka brunssilla grillatun ananaksen ja kuohuviinin kera.

Paratiisin murusia

Tässähän niitä, ihan oikeita paratiisin murusia.

Ne löytyivät lontoolaisesta maustekaupasta, jossa piipahdimme miltei sattumalta käytyämme keittokirjoihin erikoistuneessa Books for Cooks-kaupassa, josta löytyi allekirjoittaneen lompakon ja sydämen vaarantavat kaksi hyllyllistä keittotaidon historiaa käsittelevää kirjallisuutta. Kaikki eivät mahtuneet mukaan, sinne on siis mentävä uudelleen. Kottikärryjen kanssa. Kaupassa on kirjojen lisäksi koekeittiö, missä järjestetään erilaisia työpajoja kokkauksesta kiinnostuneille. Ja se maustekauppahan on siinä heti kadun toisella puolella, ja valikoimista löytyi pippureiden lisäksi kaikkea kuivatuista ruusunnupuista chilisuolaan. Sinnekin on mentävä. Kottikärryjen kanssa. Tosin ainakin mausteita voi tilata netin kautta kotiinsa.

Koska en (pahus soikoon) voittanutkaan lotossa ennen matkaa, kirjoista tilattavien listalle päätyivät:

Autheticity In The Kitchen (tässä osa pdf-muodossa)

Eating Right In The Renaissance

Cooking And Dining In Medieval England

Medieval Cuisine in the Islamic World

Mukaan tarttui kuitenkin Fabulous Feasts, joka kyllä sisältää paljon resepetejä, mutta harmillisesti käsittelee keskiaikaa kuin se olisi kestänyt kuukauden ja tapahtunut pienellä alueella – kun ihan noin perstuntumalla voisi väittää, että 1100-luvun espanjalaiset ruokailutottumukset poikkeavat jonkin verran esim. 1400-luvun Pohjoismaista. Toinen matkalaukusta löytynyt keittokirja on The Vivendier, johon pitää syventyä mausteviinilasillisen kanssa joku ilta. Ennen matkaa tilasin opuksen nimeltä Beer in the Middle Ages and the Renaissance, jota odottelen innolla. Huomiota vaativat myös pari käsityökirjaa, ja kun ne yhditää kaapissa odotteleviin kankaisiin, saattaa olla, että minutkin näkee pukeutuneena muuhunkin kuin keittiövaatteisiin.

Lontoon-matka oli kaiken kaikkiaan mahtava. Sää oli hieno, seura vielä parempaa, ja museot olivat kaikkea mitä nistä suinkin voi kuvitella. Victoria & Albertin tekstiilihuone sai miltei hurmoksen valtaan, pelkät keskiaikaiset kotitalouspellavat olivat niin hienoja, ettei sellaisia taida nykyään mistään saada.

Muiden maiden tapahtumissa käyminen on aina avartava kokemus, josta on jo ansiokas kirjoitus Neulakossa. Ruoka siellä oli kuitenkin varsin maittavaa. Meillä totutun kolmen kattauksen sijaan pöydille kannettiin kaksi, mutta aivan yhtä ähkyyn sitä itsensä silti onnistui syömään. Yllättävän samankaltaisia ruokia siellä oli tarjolla, kuin mitä meikäläisissäkin tapahtumissa on syöty – jas tätä ei nyt pidä ymmärtää niin, että uskaltaa olla pakkaamatta omat ruisleivät, piimäpurkit ja lihapullasäilykkeet, vaan niin, että ilmeisesti on tullut luettua samoja lähteitä.

Mikä tietysti tarkoittaa sitä, että uusia tutkimuksia ja kirjoja on pidettävä silmällä.

Ai niin, lisäsin linkkisivulle uuden otsikon Tavaramarkkinat. Sinne on koottuna keskiajan ja renessanssin uudelleenelävöittäjille suunnattuja kauppoja. Joistakin olen itse tilannut tai kuullut hyviä kokemuksia , osasta ei ole minun korviini kantautunut kuin nimi. Jos innostutte tilailemaan, niin kertokaa, ja lisään kuvauskiin suositukset / varoitukset.

Maailmanmatkaaja

Kävin työpaikkani sponsoroimana Lontoossa tutustumassa sikäläiseen ravintola- ja pubikulttuuriin. Ei pöllömpi matka, uusia ajatuksia lähdettiin hakemaan ja niitä myös saatiin. Sen verran pääsin livistämään teilleni että ehdin käydä pikaisesti Victoria ja Albertin sekä British Museumin kaupoissa ja juosta parin huoneen läpi hullun kiilto silmissä. Huokaus. Noihin museoihin pitäisi varata koko päivä. Harmillisesti V&A remontoi keskiaika- ja renessanssiosastoaan, mikä tietysti tarkoittaa sitä, että vuonna 2009 kaupungissa olisi käytävä uudestaan. Ei mikään huono suunnitelma sekään.

V&A:n kaupasta mukaan tarttui kirja nimeltä Elegant Eating – 400 Years of Dining in Style, joka kertoo muodollisen illastamisen historiasta 1500-luvulta tähän päivään. Erittäin kiinnostava opus, josta tarkemmin kunhan saan sen kunnolla luettua. Uuden kirjan lukeminen kun on pitkähkö prosessi joka alkaa sillä, että nautinnon pitkittämiseksi pari ensimmäistä viikkoa kirjaa vain lehteillään.

Sen verran kirjasta olen kuitenkin jo oppinut, että Lontoossa on kirjakauppa Books for Cooks, jossa kuuleman mukaan pitäisi olla myös ruoanlaiton historiaa käsittelevää kirjallisuutta. Asia, joka pitää tarkistaa seuraavalla reissulla.

Viikon vinkki: Kuusenkerkät alkavat ainakin Etelä-Suomessa olla houkuttelevan poimittavan näköisiä.

Vanhemmat jutut »