(nimi muutettu)

(ääni muutettu)

Kaikki alkoi oikeastaan ihan huomaamatta. Kasvoin aivan tavallisen perheen vanhimpana tyttärenä aivan tavallisessa lähiössä. Kaverinikin olivat oikeastaan sitä samaa keskiluokkaista tasapäistä sakkia.

Oikeastaan ainoa poikkeava asia minussa oli pioneeriharrastus. En tiedä voiko siitä vetää johtopäätöksiä myöhemmän elämäni vaiheisiin.

Aina silloin tällöin sain vihjeitä vanhempieni villistä nuoruudesta. Äitini (nimi muutettu) oli kuulemma kutonut käsin pellavapyyhkeitä. Isoisoäitini lahjoitti joka joulu itse tekemänsä villasukat. Isäni (nimi muutettu)  nikkaroi silloin tällöin jotain pientä, kuten kesämökin. Lähisuku varmasti oli tietoinen asiasta, mutta ei näistä kylillä huudeltu.

Siinä parinkympin tietämillä kaveripiirini muuttui kovin hämäräperäiseksi. Käsityöt alkoivat kiehtoa jollain sairaalla tavalla yhä enemmän ja enemmän. Liekö se oli jotain myöhäistä kapinaa yhteiskuntaa vastaan, mene ja tiedä. Kaikki alkoi kuitenkin kovin viattomasti, lakanakankaasta koneella ommellen. Kirjastossa selattiin salaa Peacockin pukuhistoriaa, siellä korkeimman hyllyn takana etteivät muut olisi huomanneet.

Vähän kerrassaan riippuvuuteni vain syveni. Internetin yleistymisen myötä käsilläni oli yhtäkkiä aivan uusia tapoja tyydyttää tarpeeni. Enää ei riittänyt lakanakangas, piti saada pellavaa. Villasekoitteet eivät tuntuneet missään, vain puhdas tavara kiinnosti. Koneella ompelu väheni ja väheni.

Nyt tuntuu siltä, että olen jo kaiken avun ulottumattomissa. Kotini on täynnä villaa, pellavaa, silkkiä ja samettia. Käteni ovat kipeät ja selkä jumissa monen tunnin neulakinnasrupeaman jäljiltä, joka on uusin tapani päästä sfääreihin. Lähes koko valveillaoloaikani mietin käsitöitä, jopa ollessani töissä.

Olkoon tämä varoituksena nuoremmilleni. Varokaa käsitöitä, ne vievät helposti mukanaan ja siitä koukusta ei pääse helposti irti.