Nyt se sitten taas alkaa, pitoihin valmistautuminen. Tai onhan se jo alkanut jo joku aika sitten, mutta ilmoituksen lähdettyä maailmalle voi tännekin tehdä paljastuksia – ei kuitenkaan aivan kaikkea. Yllätyksiä on luvassa, pitopöytään ja sen ympärille.

Teemana on tänä vuonna tuhat ja yksi yötä, ja sen tiimoilta on tullut tutustuttua ihan uuteen maailmaan. Pidot ovat suurpiirteisesti olemassa mielessä, ja kohtapuoliin olisi tarkoitus istahtaa alas ja kirjoittaa suunnitelmat ylös, tarkastaa raaka-aineiden saatavuus, muistella keittiön kapasiteettia ja katsoa mitä reseptejä pitää kokeilla etukäteen.

Seuratkaa Homobonuksen pitojen nettisivuja, muistakaa ilmoittautua ajoissa (viime vuonna tapahtuma täyttyi ennätysvauhtia), ja jos siltä tuntuu, teeman mukaan saa pukeutua.

Vuoden seurapiiritapahtumaa odotellessa.

Advertisements